WebTyöntekijän on ilmoitettava työnantajalle opintovapaan keskeyttämisestä kirjallisesti vähintään neljä viikkoa ennen aiottua työhön paluuta. Työnantajalla ei ole velvollisuutta ottaa opintovapaalla olevaa työntekijää töihin ennen kuin työntekijälle mahdollisesti palkatun sijaisen työsopimus voidaan laillisesti päättää. Koulutuksen aloittavalle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, johon kirjataan yksilölliset osaamisen tunnistamista, tunnustamista, hankkimista, kehittymistä ja osoittamista sekä ohjaus- ja tukitoimia koskevat tiedot siten kuin jäljempänä 46–49 §:ssä ja … See more Tässä laissa säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvista ammatillisista tutkinnoista, ammatillisen osaamisen hankkimiseksi tarvittavasta koulutuksesta sekä ammatillisen … See more Henkilöllä on oikeus vapaasti hakeutua suorittamaan tässä laissa tarkoitettua tutkintoa tai koulutusta. Jatkuvassa haussa koulutuksen järjestäjä päättää hakuajoista ja -menettelyistä. Ammatillisen perustutkintokoulutuksen … See more Ammatillisia tutkintoja ovat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Ammatillisessa perustutkinnossa … See more Tässä laissa tarkoitettujen ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa … See more
Sosiaalityöntekijä/sosiaaliohjaaja, Kainuun hyvinvointialue
WebSovellettava laki tulee valita sen mukaan, minkä lain perusteella järjestettävä apu ja tuki toteuttaa parhaiten asiakkaan perusoikeuksia ja kyseessä olevan lain tarkoitusta sekä asiakkaan etua. Henkilökohtainen apu on mahdollista yhdistää tarvittaessa myös muihin vammaispalvelulain, sosiaalihuoltolain tai kehitysvammalain mukaisiin ... WebOpinnot kestävät kuusi vuotta. Lääketieteessä ei ole alempaa korkeakoulututkintoa, vaan lääketieteen koulutusohjelma on Suomessa yksiportainen. ... (laki … chronic injury medication
Lukion tuntiopettaja, päätoiminen (äi ja ki), Lohjan kaupunki
Webopinnot ovat paras tapa edistää työllistymistäsi. Tämän lisäksi sinun täytyy olla työnhakijana TE-palveluissa, sinulle voidaan maksaa työttömyysetuutta opintojen aikana, mikäli työttömyysturvalain mukaiset edellytykset täyttyvät, sinun täytyy olla vähintään 25-vuotias ja opintojen tulee täyttää niitä koskevat kriteerit. WebOsaomistajana pidetään tätä lakia sovellettaessa henkilöä: 1) joka työskentelee johtavassa asemassa osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään on vähintään 15 prosenttia … WebKOSKI on perustettu 1.1.2024 kun valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annettu laki (884/2024) astui voimaan. KOSKI-palvelu helpottaa ja sujuvoittaa asiointia sekä … chronic ink tattoo vancouver